Delaware burger, Konttiravintola Morton, Pieksämäki

Kurniva nälkä 30km maastopyörälenkin jälkeen Pieksämäellä – saakohan täältä burgeria? Puhelin kouraan ja tarkistamaan Burger Lovers Finlandista mitäköhän voisi olla tarjolla. Ryhmästä löytyi vinkki Mortonista. Sinne siis.

Paikka

Nimensä mukaisesti kyseessä on merikonttiin tehty ravintola, joita Mortonilla löytyy Pieksämäen lisäksi myös Kuopiosta, Varkaudesta, Joensuusta ja Jyväskylästä. Pieksämäen piste sijaitsee torilla jossa ei näin sadepäivänä ainakaan kova kuhina käynyt.

Sisätiloja ei ole mutta isot varjot pitävät sadetta sen verran että alla pystyy hyvin syömään. Tilaus tehdään tiskiltä ja valmiit annokset toimitetaan pöytään. Palvelu on ystävällistä mutta kohtuullisen eleetöntä.

Ruoka

Listalta löytyi useita mielenkiintoisia burgereita, mutta valinta osui perinteiseenpään päähän Delawareen. Kyseisen burger sisältää listan mukaan : Kotimainen naudanlihapihvi, pekonia, cheddarjuustoa, chili-sipulihilloketta ja Kontin majoneesia. Tämän lisäksi löytyy myös briossisämpylä ja  myös salaattisekoitusta, joita ei listassa mainita. Naudanlihapihvin lisäksi ravintolalta löytyy myös kana-, vege- ja lammaspihviä. Ranskalaiset kuuluvat ateriaan ja ne  tarjoillaan lipstikka-jogurttiaiolilla – myös ketsuppia löytyy tarjolla.

Annos saapuu pöytään ja jään hetkeksi ihastelemaan sitä – täytteitä on paljon mutta jotenkin tämä on kaunis ja myös ranskalaiset ovat houkuttelevasti esillä. En tosin tiedä kaunistaako tätä myös aivan järkyttävän kiljuva nälkäni 😀

Tarkempi tutkiminen paljastaa ensimmäisen pettymyksen, pihvi on todella pieni halkaisijaltaan kun verrataan sitä kuorena toimivaan briossiin. Haukkaus paljastaa pihvistä myös sen että se on paistettu kypsäksi ja on todella kuiva ja tiivis. Rakenne ja koko eivät nyt toimi.

Kastiketta näyttää olevan paljon mutta tämä on hieman harhaa, soosi nimittäin on laitettu toispuoleiseksi eli koko annosta ei soosissa ole uitettu. Syönti onnistuu käsin mutta hieman tämä sotkee, tarjolla olisi luonnollisesti myös veitsiä ja haarukoita mutta näihin ei tarvitse mennä. Valitettavasti syöntitaskuja ei sen sijaan ole saatavissa, joka kyllä auttaisi siistimpään syömiseen ja jotenkin sopisi myös kontin meininkiin.

Yleisesti burgerin maku on ihan ok ja tasapainoinen, mutta aiemmin mainitut pihvin ominaisuudet saavat kokonaisuuden kuitenkin latistumaan. Pihviä isommaksi, jauhatus karkeammaksi ja paistoa mediumiksi (tai suoraan sitten smashina jos kypsää halutaan), niin pihvi nousisi muun burgerin tasolle. Nyt se ei sinne yllä.

Ranskalaiset ovat parhaimpia mitä hetkeen olen saanut, todella hyviä. Mukaan tuleva Lipstikka-jogurttiaioli toimii niiden kanssa kuin se kuuluisa ”metrinen halko”.

Ateriaan juomaksi kuuluu ainoastaan vettä. Se voisiko 15.50€ maksavaan annokseen kuulua vaikka lasi limpparia on varmasti asia joka jakaa mielipiteitä – itse olen sitä mieltä että tuo voisi siihen kuulua.

Yhteenveto

Ok burger jonka heikon lenkki valitettavasti on pihvi. Pihvi paremmaksi niin oltaisiin jo todella hyvän burgerin äärellä.

Osoite: Kauppatori 1, 76100 Pieksämäki

WWW: https://morton.fi/

Yleisarvosana

Burger
Lisäkkeet
Palvelu
Paikka

Tagit:  

Vastaa