Indonesia tagattua postausta

Special Krusty Burger, The Krusty Krab, Nusa Penida, Indonesia

Indonesia ei tunnetusti ole ehkä se burgerinystävän ykkösmaa, mutta minkä sitä itselleen voi. Burgeria piti taas lähteä metsästämään.

Nusa Penida

Nusa Penidan saari sijaitsee noin tunnin venematkan päässä Balin Denpasarista. Saari on kohtuullisen pieni ja turisteillekin suhteellisen uusi tuttavuus. Saarella turistit aiheuttavat vieläkin ihmetystä paikallisten keskuudessa ja esimerkiksi perinteisiä kliseisiä matkamuistoja täältä on turha koittaa löytää – turistikrääsäkään ei ole nimittäin vielä saapunut tänne.

Saarella on vahvasti Indonesialainen ruokakulttuuri, mutta selvästi huomaa että turisteja on kuitenkin jo jonkinverran näkynyt ja rakennustyömaiden määrästä päätellen niitä odotetaan tulevaisuudessa paljon enemmän – joten joitain kansainvälistäkin ruokaa tarjoilevia ravintoloita löytyy kylän katukuvasta.

Yritin kysellä suositusta minne kannattaisi mennä burgerille, koska jopa Italialaisesta ravintolasta kyllä saa burgeria täällä, mutta rivien välistä osasin lukea ettei siellä välttämättä kuin pahoita mielensä. Saaren parhaimmistoon kuuluu burgerpuolella kuulemma Krusty Krab, joten sinne siis.

Paikka

Ravintola sijaitsee sen ainoan suuremman tien varressa jossa kaikki muukin on keskittyneenä. Paikka ei kauheasti itsestään ulos huutele mutta löydämme kuitenkin perille ja saamme vielä pöydätkin n. kymmenen hengen seurueellemme. Listat on paikalliseen tapaan laminoitu ja sähkön säästämiseksi valot ovat tunnelmallisen himmeänä. Listalla ei varsinaisesti lue mitä eroa annoksilla on, mutta tarjoilija osaa kertoa että Krusty Burgerin ja Special Krusty burgerin erona on, että jälkimmäisessä on kaikkea tuplana. Asia kunnossa.

Tilaan Special Krusty Burgerin jonka noin reilun 3,5 euron hintaan (60 000 IDR) kuuluu burgerin lisäksi myös lohkoperunat, sekä pieni kippo ketsuppia ja chilisoosia. Kyytipojaksi iso pullo paikallista olutta ja ei muutakuin odottamaan.

Ruoka

Kaikki proteiini (liha, kala, kana jne) on täällä todella arvostettua ja sitä myöten myös kallista. Hieman kauhunsekaisin tuntein odotan minkälainen pihvi sieltä burgerin välistä löytyy ja hörpinkin jännittyneenä olutta kuin mikäkin vanha Tallinnanmatkaaja.

Ruoka saapuu pöytään ja ensimmäisenä huomaan mielenkiintoisen sämpylävalinnan. Burgersämpylä on tietynlainen ”green bun”, jonka erikoisuus tulee pääosin valmistuksessa käytetyistä pavuista. Välistä löytyy pihveistä, juustoista, rehuista ja sooseista lähtien peruskamat pimpattuna paistetulla kananmunalla.

Burger on kuiva ja vaikka muuten mausteita osataan paikallisessa ruoassa käyttää, niin länsimaiseen ruokaan niitä ei selvästi uskalleta laittaa. Pulla on jopa hauskanmakuinen, mutta hieman kuivakas. Pihvit todella plainin makuisia ja kaikki on vaan läntätty kansien väliin ja ajateltu että ”noniin, tässä on saaren paras burgeri”. Mausteiden puute ja kuivuus on ehkä se suurin ongelma – pihvi ei ole ihan totaalisen luokaton, mutta valitettavasti kokonaisuutta ei nyt vaan pelasteta.

Perunat ovat vieressä ja totuttuun paikalliseen tapaan niitä on vaan muutama. Ihan jees ketsuppiin dipattuna, mutta tämä saattaa olla enemmän sitä että muutaman päivän riisinpuputuksen päälle mikä tahansa ranskalaista tai lohkopottua muistuttava tuotos olisi kadonnut tuulensuojaan.

Yhteenveto

Valitettavasti tästä setistä ei jää muuta kerrottavaa kuin että olut oli kylmää ja kesken kokemuksen paikasti katosi sähköt, jolloin saimme nauttia tunnelmasta fikkarin valossa. Toki kuten jo aiemmin todettua, niin aloitteleva turistisaari Indonesiassa ei myöskään ehkä ole ihan se paikka mistä burgerharrastaja myöskään löytänee juuri sitä täydellistä etsimäänsä burgeria. Mutta aina voi toki kokeilla.

Tämä burger kotimaassa ei olisi saanut varmaan yhtäkään tähteä, mutta nyt pitää muistaa missä ollaan kuitenkin – lisäksi herttainen palvelu oli ihan hauskaa seurattavaa joka näkyy niin paikan kuin kokonaisarvionkin tähdissä.

Yleisarvosana

Burger
Lisäkkeet
Palvelu
Paikka