Sauhun Say Cheese, Sauhu Bistro & Bar, Järvenpää

Sateisen kesäpäivän lounasvaihtoehtoja miettiessä tuli mieleen lähiseutumatkailu ja lopulta päädyimme Järvenpään Sauhuun. Lista on kovin burgerpainotteinen, jossa ei luonnollisesti ole mitään väärää.

Paikka

Persoonallisesti sisustettu paikka löytyy Järvenpään Bussiasemalta. Sisällä on pöytiä muutamille kymmenille asiakkaille ja talon päädystä löytyy katettu terassikin. Sadesäällä ruuhkaa ei terassilla ollut, mutta voisin kuvitella että tuossa on kesäisin ihan kiva tutustua Sauhun olutlistaan.

Palvelu tiskillä on mutkatonta ja ruokalistat löytyvät tablettitietokoneilta. Tilauksen voi joko tehdä suoraan tabletilla tai perinteisemmän kaavan mukaan tiskille – tilauksen lopputulemana sinulla on kaksikirjaiminen koodi edessäsi jonka ilmestyttyä tiskin päälle ruudulle, voi tilauksen noutaa. Tämä on oikeastaan ainoa asia jota hieman palvelussa kritisoin, se että itse teet tilauksen menee vielä mutta jotenkin se että itse myös noudat ja kannat ruokasi pöytään ei jotenkin istu muuhun toimintaan ravintolassa missä on kuitenkin ihan kunnon keittiö ja pyritän tekemään ”hieman perustavaraa parempaa”. Odottelua varten pöytään tuodaan kipollinen popcorneja, joka on mukava lisä. Ja kyllä luit oikein – tämä tuodaan pöytään henkilökunnan toimesta vaikka kaikki muu on itsepalvelua.

Ruoka ja juoma

Burgereita on todella moneen lähtöön ja lisäkelistakin on kohtuullisen mittava. Hauskana yksityiskohtana ranskalaisia voi tuunauttaa haluamallaan tavalla ja listalta löytyy myös sekoitus ranskalaisia ja bataattiranuja. Tätä harvemmin näkee.

Coca-Cola löytyy lasipulloista (250ml) ja tiskin takaa selvettiin että ”iso cokis” tarkoittaa kahta pulloa, kun taas ”pieni” on yhden pullon kokoinen. Jostain syystä cokista olisi haluttu kovasti kaataa lasiin, mutta pyysin saada nauttia sen suoraan pullosta. Jos kerran lasipulloa on tarjolla niin miksi sitä lasiin kaatamaan.

Burgerivalintani osui tänään paikan juustoburgeriin, halusin lähteä yksinkertaisella setillä liikenteeseen koska tuossa yleensä pääsee parhaiten katsomaan mitenkä makuja käsitellään annoksissa. Sauhun Cheese sisältää listan mukaan : briossisämpylä, Sauhun premiumpihvi, Monterey Jack-juustoa, suolakurkku, tomaattia, Sauhun savupekonimajoneesia.

Tiskin takaa mainostetaan erityisesti että kaikki pyritään tekemään itse. Soosit duunataan omassa keittiössä ja briossi tulee ”omasta leipomosta”, mitä tämä sitten tarkoittakaan. Pihviliha tulee toki toimitettuna mutta pihvit muotoillaan ja maustetaan itse. Pakasteita ei haluta käyttää.

Koodi ”LB” kilahta ruudulle ja pääsen noutamaan annoksia. Burgerin läpi on lyöty veitsi joka yleensä tarkoittaa suoraan ”nyt kannattaa juosta”, mutta siirryin kuitenkin annosten kanssa pöytään. Veitsi on sen veran painava että toisen burgerin kansi valahtaa veitsen kanssa lautasella ja saan sen juuri ja juuri pelastettua lattialle putoamiselta.

Burger on jotenkin ”pliisun” näköinen, en voi sille mitään että ulkonäkö ei ole kovin houkutteleva. Voi johtua toki siitäkin että tiskiltä pöytään siirtyessä kamppeet olivat hieman siirtyneet.

Ensimmäinen puraisu ja huomio keskittyy siihen että kädet ovat täynnä majoneesia ja pihvi pyrkii tomaattisiivun kanssa karkuun. Lähden etsimään mahdollisia syöntitaskuja, joita ei löydy. Nyt pitää vaan pärjätä ilman.

Makupuolella positiviisia asioita on, että pihvissä todella maistuu savu – ja herkullisesti maistuukin! Toinen yllättävä asia on briossi, joka on sekä maukas että mukava rakenteeltaan.

Harmillisesti negatiivisella puolella sitten sekä majoneesi että juusto ovat kovin mauttomia ja kokonaisuus on hieman tasapaksu, pihvi on paistettu kypsäksi. Suolakurkku, joka äkkiseltään arvaten on Myrttistä, antaa pientä kivaa happoa kärkeen mutta majoneesin määrän puskee läpi.

Normaaleiden ja bataattiranskalaisen yhdistelmä on kiva. Näitä ei nyt lähdetty tuunamaan vaan otettiin ainoastaan ”rapea suola”-merkinnällä ollut maustesetti. Ranskalaiset ovat hyviä ja näitä on kohtuullinen määräkin.

Yhteenveto

Rento meininki ja sisältä viihtyisä paikka. Burger oli hieman tasapaksu kokonaisuus, mutta hyvä savunmakuinen pihvi ja loistava briossi pelastivat paljon. Juusto voisi olla selkeästi voimakkaampaa ja majoneesissa pärjättäisiin puolikkaalla määrällä.

Pöytäseura kehui omaa ”Haista home” burgeriaan maun puolesta – ehkä vain valitsin väärin tällä kertaa, kun koitin mennä mahdollisimman yksinkertaisella?

Jokatapauksessa lista vaikutti sen verran mielenkiintoiselta, etten näkisi mahdottomuutena käydä uudemmankin kerran testikierroksella – ja tuolloin pimpataan sitten ranutkin!

Osoite: Alankotie 1, 04400 Järvenpää

WWW: https://www.sauhu.bar/

Yleisarvosana

Burger
Lisäkkeet
Palvelu
Paikka

Tagit:  

Vastaa