Beer and Burger, Tallinna, Viro

Tallinnassa ennen laivalle paluuta oli muutama tunti luppoaikaa, joten googlailin hieman Tallinnan burgerimestoja. Beer and Burger sijaitsee keskustassa ihan Viru Keskuksen ja Kaubamajan kupeessa, Radisson hotellia vastapäätä.

Menimme pienellä porukalla paikkaan, joka oli sunnuntaina n klo 13 tyhjä. Tilaus suoritetaan tiskiltä ja ja sen jälkeen mennään pöytiin odottamaan. Vaikka ravintola oli tyhjä, saimme esim odottaa tölkistä tarjoiltua lonkeroa tai oluttuoppeja yli 10 minuuttia, sen sijaan että ne olisi itse saanut kassalta mukaan.

Testiin lähti pari erilaista burgeria, perusranet, bataattiranet sekä talon coleslaw. Burgerista vaimolle meni ”Primary” (Pihvi, pekoni, cheddar, tomaatti, kastike, sipuli, salaatti) ja itse nappasin talon nimikkosetin eli ”BeerBurger”in (Pihvi, pekoni, muna, sipulihilloke, juusto, tomaatti, suolakurkku, sinappisoosi).

Sidesit tuotiin ensin pöytään, jolloin selvisi että kyseisen putiikin ajatus ranskalaisista perunoista oli lötköt lohkopotut – tosin suola näissä oli ok. Bataattiranet oli paistettu hyvin, mutta näistä taas suola puuttui täysin. Coleslaw oli punakaaliraastetta jollain talon soosilla, mutta jos ihan rehellisiä ollaan niin en kyllä tuota kutsuisi coleslawksi.

Burgereiden saapuessa pöytään silmiin pistää heti se että nyt on soosia ja kaikenlaista täytettä laitettu ”snagarimitalla”. Ensipuraisu tuo suuhun makujen sekamelskan, poskille majoneesit ja huomion että oikein kivan paksu pihvi on ollut pakko paistaa aivan läpikypsäksi. Burgerissa on niin paljon kamaa sisällä että vaikka käytössä on tasku, niin hampurilainen ei pysy kasassa ei sitten millään.

Ainoa mistä voisi jotain positiivista sanoa burgerissa on sämpylä. Koostumuksesta heittäisin että tässä on ollut perunaa teossa mukana, eli sellaista soft bun meininkiä oli huomattavissa vaikka ulkonäkö viittasin vahvemmin perinteiseen briossiin. Myöskin pullan maku oli miellyttävä.

Paikka on siisti ja joku aika sitten vasta avattukin, henkilökuntaa on 2 kappaletta paikalla mutta toiminta on täyttä sekoilua. Juomia tulee aluksi liian vähän, sen jälkeen laskevat uudestaan ja sitten niitä tuodaan liikaa – seuraavaksi ihmetellään mitä kukin tilasi. Burgereiden saapuessa pöytään 2 burgereista on vääriä. Näitä sitten arvotaan ja homma toki kestää. Vaikka mesta on tyhjä niin pikaruokapaikassa jos burgerin saanti kestää 40 minuuttia niin ollaan mun mielestä vahvasti metsässä.

Kaikenkaikkiaan mestasta jäi sekava kuva, eikä tuotekaan hommaa pelastanut. Valitettava tuomio on ”ei jatkoon”. Tämä on harmi, koska paikka itsessään on ihan ok, mutta toki se nyt ei hommaa pelasta.

WWW: https://beer-and-burger.business.site/

Yleisarvosana

Burger
Lisäkkeet
Palvelu
Paikka
 

Tagit:  

4 kommenttia aiheeseen Beer and Burger, Tallinna, Viro

  • Henna / sooloiluja.com  says:

    Oletko käynyt Tallinnan OneSixtyssä? Itse pidän siitä ihan älyttömästi, kuten myös samojen omistajien Kaja Pizzaköök -paikasta.

    • Jassu  says:

      Tarkemmin kun katsoin mestaa, niin olen jopa käynyt. Valitettavasti visiitti oli niin pikainen tuolloin että ruokailuun ei ollut mahdollisuutta, mutta pidin mestan meiningistä. Lisäänpä listaan että ens kerralla kipaisen testaamassa burgerin 🙂

  • Lyhyt Oppimäärä Tallinnaa  says:

    Hyvä ja perusteellinen arvostelu! Heti näkee, että teillä on burgerihommat niin sanotusti hallussa.:) itse ollaan jo pidemmän aikaa tykätty käydä Estonian Burger Factoryssa, mutta tämä paikka teille varmaan onkin jo tuttu.

    • Jassu  says:

      Tällä kertaa valitettavasti ei aika riittänyt EBF:ssa vierailuun, mutta testilistalla sekin on. Itsekin kuullut siitä paljon hyvää, mutta en ole itse ehtinyt siellä vielä vierailemaan,

      Beer & Burger oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus kun sijainti sattui sopimaan tällä kertaa niin aikatauluun kuin reittiinkin. Harmi että burgeri ja palvelu sitten hieman petti, mutta sellaista on elämä 🙂

Vastaa